Sivut

torstai 18. huhtikuuta 2013

Katu-uskottavampaa leikkipyssyjen säilytystä ;D

Rupesin pari kuukautta sitten ostamaan kissanruoat isossa 10kg:n säkissä, ettei eläinkaupassa tarvitse ravata joka viikko. Pari kertaa olen kerinnyt ison säkin ostamaan ja molemmilla kerroilla olen saanut kaupanpäälle ison säilytyssankon.

Toinen sankko on siinä tehtävässä, mihin se on tarkoitetukin, eli siinä säilytetään ruokasäkkiä.
Toinen sankoista on eksynyt pojan huoneseen ja kun kurkkasin sinne sankkoon yksi päivä, niin huomasin että se on täynnä leikkipyssyjä.
Söpö kissasankko ei oikein passaa pojan huoneeseen ja onhan se vähän noloakin, jos kaverit sattuu huomaamaan, mistä hän leikkipyssyt kaivaa esille ;D
Ja siitäpä se ajatus sitten taas kerran lähti...

                              Ennen                                                                                           Jälkeen
                        






















Ensin kokeilin sankon maalaamista spraylla musta-puna-valko-raidalliseksi.
Muutaman kokeilun ja ärräpään jälkeen oli pakko myöntää, että vituks män eipä onnistunut.
Maalaus ei onnistunut ihan niin kuin olin kuvitellut, joten seuraavaksi piti ruveta miettimään, että miten persiilleen mennyt tuunaus saataisiin korjattua ja sankko saataisiin vielä käyttökelpoiseksi.

Washiteipit olisi ollut varmaan yksi hyvä vaihtoehto, mutta tästä kylästä en sellaisia löytänyt ja kärsivällisyys ei riittänyt nettitilauksen odotteluun, joten suuntasin  paikallisen marketin työkalupuolelle katsomaan jos sieltä löytyisi jotain käyttökelpoista. Ja löytyihän sieltä! Nimittäin mustaa rakennusteippiä ja punaista sähköteippiä.
Valkoiset raidat sai jäädä maalipinnalle, mutta mustat ja punaiset raidat tein käytännössä uusiksi teippaamalla.

Olisi pitänyt heti tajuta, että teippaamalla tekee nopeammin ja helpommin. Mutta onpahan kokeiltu ja seuraavalla kerralla tietää heti jättää maalaushommat ammattilaisille :D

Mutta entäs se toinen sankko. Minkälaiseksi sen tuunaisi? Se on koko ajan näkyvillä yläkerran aulassa, eikä se sinnekään passaa kissakuvioisena.




























Kissat mukana kuin peräpukamat!


6 kommenttia:

  1. Hei toihan on ihan super magee, ja todellakin katu-uskottava!! Pitäiskö ostaa kissanruokaa muuten vaan, että saisi tuollaisen sangon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo nyt ainakin passaa paremmin pojan huoneeseen ja kehtaa näyttää kavereillekin :)

      Poista
  2. Kirjotin tosi pitkän kommentin ja kun piti lähettää, netti pätkäs poikki..
    Ei jaksa enää yhtä pitkää, mutta sitä piti vaan sanoa, että olis huippukiva ruukkupuutarha, kun tekis tollasia sankoja paaaaljon vähän eriparisilla raidoilla ja istuttais kaikkiin samanlaisia valkosia kukkia. Tai sun tapauksessa varmaan punasia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oiskin! Pitää toteuttaa idea, jos saan sankon joka kerta kun käyn eläinkaupassa ostoksilla :D

      Poista
  3. Hyvä idea! Muistin juuri että meilläkin on jossain tuollainen kissa pönttö vai oliko se koira...samanlainen kuitenkin.
    Minäkin olen ostanut noita sähköteippejä kun ei tosiaan löydy mitään washiteippejä.Kodarissa oli semmonen 6 kipaleen paketti erivärisiä, kapeita teippejä :) Nuo leveät on aika kalliita.

    Kyllä sä jotain keksit siihen toiseen, jäädään odottamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä ostinkin nuo teipit. Oli ihan hyvät valikoimat :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...