Sivut

torstai 16. toukokuuta 2013

Gourmet burger - sikahyvä sikahamppari!

Minä en kauheesti harrasta näitä ruokapostauksia, mutta tämä on ihan pakko kirjoittaa itselle muistiin ja jakaa vinkkinä muillekin :)

Eilen vietin vapaapäivää ja päätin kokkailla oikeen pitkän kaavan kautta. Ja kylläpä kannatti!
Ruokalistalla oli hampurilaisia, jonka täytteenä oli revittyä possua ja coleslawia.
Tämä ruoka on helppo tehdä, mutta aikaa se vaatii monta tuntia :)

Kuvauspuolen joudun edelleen hoitamaan kännykällä, joten kuvanlaatu ei ole hääppöinen. 
Mutta siinä se nyt on!




Lihan ohje tai vähän sinne päin..

 Possun uunilihaa. Läskit ja luut saa olla pitää olla mukana. Itse tein kahdesta palasta, eli n. 1,5kg.
Lihat vuokaan. Päälle suolaa ja mustapippurirouhetta. Pilko päälle valkosipulia. Itse laitoin 4 kynttä.

 Tee soosi. 
Coca colaa 1,5dl 
Soijakastiketta 1dl
Ketsuppia 1dl
HP Saucea 0,5dl
Fariinisokeria 1dl
Määrät on noin-määriä, maistele välillä :) 

Kaada soosi lihan päälle. 
Laita kansi päälle tai peitä foliolla.
Paista 150 asteessa noin neljä tuntia. 
Kääntele lihaa välillä. Ja valele liemellä.
Liha on valmista, kun se hajoaa käsiin.
Ripottele pinnalle vielä fariinisokeria ja paista hetki ylätasolla, grillipaistolla ilman kantta tai foliota.
Revi liha kahdella haarukalla palasiksi ja kaada päälle paistolientä.


Coleslaw

Kaalia ohueksi suikaleiksi leikattuna
Porkkanaraastetta 
Chiliä, ilman siemeniä, pienenpieneksi pilkottuna

Coleslawin kastike
Majoneesia
Sinappia
Sitruunamehua
Sokeria
Suolaa
Loraus maitoa
Mustapippurirouhetta

Sekoita kastike salaatin joukkoon.

Hampparisämpylät 

Tein tämän ohjeen mukaan Klik
Ei ollut nämä sämpylät mitään pikaruokaa, mutta kannatti.
Ja itse tein ohjeen kaksinkertaisena, eli 8 sämpylää.
Täytä sämpylät lihalla ja coleslawilla. Laita lisäksi punasipulia ja jos paistolientä on vielä jäljellä, niin sitä voi lorauttaa vielä väliin.


En ole varmaan ikinä syönyt näin hyvää hampurilaista. 
Perheen miehet tykkäsi myös. Ja mies vielä kehui, että tämä ruoka meni top-listalle minun kokkailuissa :)

Ihan sikahyvä sikahamppari!

4 kommenttia:

  1. Oh, näyttää kyllä ehdottoman hyvältä! Kunhan saadaan uusi grilli hankittua, pitää kyllä hamppareitakin tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli hyvää! Voi kun saisi tehtyä postauksen, jossa on tuoksu mukana :D

      Poista
  2. Lurps....kuolaan täällä ruudun toisella puolella.Rakastan lihaa ja sipulia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätin itsenikin tuolla reseptillä. Odotin että tulee hyvää, mutta että NOIN hyvää :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...