Sivut

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Annon kannu

Jo toukokuussa katselin Anttilassa kivaa valkoista Anno-sarjan KAIHO-kannua. Silloin oli niin paljon muita hankintoja ja rahanmenoa, että jätin kannun ostamatta. Tänään polkaistiin aamulla aikaisin kaupunkiin pojan parturikäynnille ja käväistiin samalla Anttilassa. Ja kivana yllärinä kannu oli plussakortilla tarkkarissa. Tarjoushinta taisi olla 13,95€ jos oikein muistan. Kirjottelen postausta täällä takapihan terassilla, enkä jaksa raahautua sisälle hakemaan kuittia :D


Viime viikolla löysin Tiimarista kivoja servettejä, eikä ollut hinnalla pilattu. Kolme pakettia kahdella eurolla. Pari pakettia mustavalkoisia ja yksi kesäisempi servettipaketti lähti mukaan.


Kun tultiin kaupungista kotiin, niin poika lähti kaverin kanssa potkulautailemaan. Tai scoottamaan, vai miksi sitä nykyään sanotaankaan. Ennen lähtöä poika kysyi vielä, kun huomasi minun laittavan tarjotinta, että; "Taasko sinä äiti hemmottelet itseäsi?" 
Tämä takapihalla kahvittelu ja lehtien luku on näillä keleillä ihan jokapäiväistä. Ja todellakin, tämä tuntuu niin hemmottelulta. Ihanaa arjen luxusta :)
Kannukin pääsi heti testiin. Hyvältä maistui mehu :D



Postauksia tulee harvakseltaan näillä ilmoilla, kun ei täällä kotona tapahdu mitään. Töitä vaan ja pihalla oloa. Monta projektia on kyllä mielessä ja suunnitteilla. Katotaan millon innostun toteuttamaan :)

Tai tapahtui täällä yksi asia, joka sai minun ajatukset harhailemaan ja mielikuvituksen laukkaamaan. Nimittäin eksyin katsomaan etuovesta asuntojen myynti-ilmoituksia. Ja voihan hitsi! Siellä oli yksi asunto myynnissä, joka on juuri siinä talossa, mitä olen aina ohikulkiessa ihaillut ja ajatellut, että siinä olisi ihanaa asua. Iso miinus on kylläkin se, että siinä ei ole omaa pihaa, vaan asunto on pienkerrostalossa ja siinä on pelkkä parveke. Mutta puolestaan ISO plussa on se, että asunto sijaitsee lähellä keskustaa, ison puiston laidalla.
Juuri kun meidän takapiha alkaa näyttää siltä, miltä sen kuuluukin näyttää. Ja tuntua kotoisalta. Ja minussa on alkanut heräämään pieni hortonomi, niin sitten joutuu miettimään tällaisia asioita. Jos asunto olisi tullut vastaan ennen kesää ja pienen ikioman hyötypuutarhan istuttamista, niin ei olisi tarvinnut kovin kauan miettiä. Olisin rynnännyt katsomaan asuntoa siltä seisomalta.
Ihan hanurista tämmöinen itsensä kiusaaminen, mutta ehkä sitä asuntoa voisi käydä vilkaisemassa. Ihan vaan huvin vuoksi... 
























Vielä kolmisen viikkoa lomaan. Odottavan aika on piiiiitkä :)

4 kommenttia:

  1. Oon ihan kuokussa kannuihin.Nytkin näen tässä keittiössä yhdellä silmäyksellä 5 kannua :)
    Ja valkoisia nekin paitsi yksi retro ruskee muovikannu.joten ei niitä koskaan voi olla liikaa.Järkiostos oli :)

    Käy nyt ihmeessä katsomassa sitä asuntoa niin ei jää harmittamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kannu oli ihan oikeesti järkiostos, kun meiltä ei löytynyt nättiä ja sisustukseen sopivaa kannua ennestään :)

      Ristiriitainen olo sen asunnon suhteen. Toisaalta toivon, että joku muu kerkeisi ostaa sen asunnon, ettei tarvitsisi enää itseä kiusata ajatuksella. Toinen puoli minusta on jo suunnitellut sisustuksen ja remontin siihen asuntoon :D

      Poista
  2. sama homma, kolme viikkoa lomaan! :) nopeesti se sieltä kuitenkin tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee tulee! Hitaasti, mutta varmasti. Ja tämä odottaminenkin on aika kivaa. Saa herkutella ajatuksella, että ihan kohta :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...