Sivut

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Joulufiilis, missä luuraat?

Varoitus. Postaus sisältää nurinaa ja narinaa.

Yleensä tähän aikaan vuodesta minulla on jo ihan joulufiilis. Joululaulut soi, kynttilät palaa, joulukoristeita alkaa ilmaantua, lahjat alkaa olla paketeissa ja joulun ruokalista suunniteltu.
Nyt on kaikkia temppuja kokeiltu, mutta joulufiilistä ei löydy. Yritän huijata itseäni ja kuuntelen väkisin joululauluja ja koristelen kotia. Mutta eipä auta ei. Sama kuin yrittäisin saada joulutunnelmaa keskellä kesää.

Minulla kyllä oli joulufiilis jokin aika sitten, mutta se hävisi yhtä nopeasti kuin tulikin.
Tämä on vähän huolestuttavaa, koska minähän rakastan joulua. Sitä odottavaa, hieman kaihoisaa, mahassa kutkuttavaa tunnetta.

En keksi muuta syytä, kuin joulun ajan työvuorolistat. Aikaisempina vuosina joulun työvuorot on julkaistu hyvissä ajoin, mutta tällä kertaa joululistat tulevat vasta ensi viikolla. Nyt jännityksellä odotan, miten meillä vietetään joulua. Vai vietetäänkö ollenkaan. Ei pitäisi murehtia etukäteen. Mutta mieluummin haluaisin tietää työvuorot jo nyt, vaikka ne olisikin ihan hanurista. Epätietoisuus stressaa.

Noh, saattaapi tähän ketutukseen olla osuutta myös PMS-oireilla. Viikon päästä jo helpottaa. Ja viikon päästä on helpompi ottaa tieto vastaan, enkä ehkä purskahda itkuun, kun näen ne työvuorolistat ;D



Mutta ei kai tämä vielä ole vakavaa. Nythän on vasta marraskuu! Hih!


Mukavia marraskuun viimeisiä päiviä! :)

6 kommenttia:

  1. Nuo PMS-oireet on siitä ikäviä, että vaikka kuinka ajattelet, että kohta kaikki on taas hyvin, niin ei yhtään auta siinä tilanteessa...:))
    Toivotaan että saat "mukavat" vuorot jouluna, jos nyt ei vallan vapaata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä minkälaiset vuorot sattuu kohdalle. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta :)

      Poista
  2. Katsopas ystävä seinälle heijastuvaa varjoa ja sen ympärillä loistavaa kirkkautta... kyllä se Joulu sieltä tulee ja Ilosanoma sen mukana, vaikka tunteet vaihtelee... Me naiset, ollaan sitten välillä, ihanan vaikean kummallisia niin, ettei aina itsekään tiedä, mikä meitä vai-vov-vaa... (tuo edellinen sana on minusta ihan kamalin umpi kainuulainen sana) vai tiedätkö kamalampaa??? Hyvää jatkoa ja huomenna voi jo olla helpompaa. terv. Kainuusta muualle muuttanut tavallinen taatelin tallaaja:) Ja tuossahan, olohuonekuvassa on kovasti Joulun tunnelmaa, ainakin tänne näyttää oikein hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämän kommentin myötä aamu alkoi naurun hörähdyksellä, eikä kiukuta enää läheskään yhtä paljon kuin eilen. Minä oon ajatellut, että "ohta" on rumin kainuulainen sana, mutta kyllä tuo vaivovvaa menee edelle.
      Kivaa päivää ja kiitos kun piristit kommentilla :)

      Poista
  3. Ei ole kuule joulufiiliksestä täälläkään tietoakaan, että ällös murehdi :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...