Sivut

tiistai 13. toukokuuta 2014

Onnea ja iloa

Uskomatonta! Vain viikko kilpirauhasen vajaatoiminta -diagnoosista ja minä olen jo nyt kuin uusi ihminen. Tai siis en uusi ihminen, vaan se sama vanha minä, joka joskus olin. Tai ainakin minusta on hyvää vauhtia tulossa oma itseni.
Thyroxin tepsii! Osa kunniasta kuuluu varmaan myös lisämunuaisen toimintahäiriön lääkkeelle.

Vain kahden päivän lääkityksen jälkeen huomasin huvittavan jutun. Nukkumaan mennessä en purrut enää hampaita yhteen, enkä narisuttanut yöllä hampaita. Outoa :D Ja eilen kun olin katsomassa Kajaanin Dancen kevätnäytöstä, istuin koko kaksituntisen paikoillani jalat vieretysten. Ennen istuminen tuntui pahalta ja jouduin koko ajan vaihtamaan jalkaa toisen päältä toiselle. Voin myös katsoa elokuvan yhdeltä istumalta ilman että hönttään välillä jossain. Keskittymiskyky on parantunut aivan valtavasti. 

Nukun myös paremmin ja sen myötä olen virkeämpi. Ajatus luistaa. En ole kiukkuinen. Nauran ääneen ja spontaanisti. En tuntenut aikaisemmin olevani varsinaisesti masentunut, mutta jonkinlainen alakulo vaivasi. Ennen ajattelin, että minun pitäisi olla tästä asiasta onnellinen. Nyt tunnen olevani onnellinen. Olen paljon puheliaampi. Päähän ei satu joka päivä. Musiikki kuulostaa kauniimmalta. Laulan ja hyräilen. Hymyilen. Väsymys tulee edelleen, mutta ei niin voimakkaasti kuin ennen. 

Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä tunnetta. Olen onnellinen.

Seuraavan jutun teenkin kotiasioista, kunhan kerkiän tarttua kameraan. 
Alkuviikko on ilta- ja aamuvuoroa sekaisin. Ja siinä välissä on vielä työpaikan virkistäytymisilta. Loppuviikko meneekin vapaalla.

Mukavaa tiistaita!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Kohti uutta elämää

Vihdoinkin. Nyt se on virallista. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja lisäksi tutkimuksissa löydettiin lisämunuaisen toimintahäiriö. Eipä ihmekään, että minua on väsyttänyt. Ja kolottanut. Ja kiukuttanut. Ja olen kärsinyt vuosia yli 20 erilaisesta oireesta.

Olo on hieman ristiriitainen. Minulla diagnosoitiin tänään sairaus, tai oikeastaan kaksi sairautta. Mutta silti päällimmäinen tunne on helpotus. En ole enää laiska ja luulotautinen! 
Ilonkyyneleitä, niitä on tänään vuodatettu. Ja illalla nautin lasin kuohuvaa. 
Muistan tämän päivän varmasti ikuisesti. Ylermin päivä. Se on tästä lähtien juhlapäivä!

Poika totesi eilen "Äiti, sinä olet nytkin ihana, niin mitenkähän ihana sinusta tulee kun saat lääkkeet?" Ja tänään poika kysyi "Äiti, milloin sinusta tulee virkeämpi? Ai kahen viikon päästä? Lähetkö sitten pelaamaan minun kans jalkapalloa?"  
Ja siitäkös kyynelhanat aukesi. 
Minä en ole ainut, joka on kärsinyt tästä sairaudesta. Se on kuormittanut koko perhettä.


Sisustus- ja kotiasioihin palaan kunhan lääkitys on kohillaan :D

Kiitos tuesta edellisen postauksen jälkeen
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...